Mini-Blogi

Sitä on vain hetki jäljellä, ammattikoulun viimeistä vuotta nimittäin. Opiskelen siis Forssassa audiovisuaalsita viestintää ja tänään koulussa hieman jutusteltiin siitä, että mitäs sitten kun tämä on ohi?

Mutta ennen kuin syvennyn enemmän tulevaisuudensuunnitelmiin, katsotaanpas mitä koulun puolesta vielä olisi suoritettavana. Ensimmäiseltä ja toiselta vuodelta on jäänyt muutama tunti liikuntaa korvattavaksi ja terveystiedosta koe tekemättä. Siinä on ne helpot asiat. Sitten päästään siihen, että päättötyö pitäisi saada valmiiksi. Media-alallahan tuo päättötyö voi olla vaikka kuinka monipuolinen ja itse päätin lähteä niinkin helpolle tielle, kun lyhytelokuvan tekeminen. Ja nyt kun on muutama kuukausi jäljellä ja yhtäkään kokonaista kohtausta elokuvasta ei olla saatu kuvattua, ja se pitäisi joskus saada editoituakin, alkaa pikkuhiljaa kaduttaa tämä valinta. Ainoa vaihtoehto jonka näen, olisi se että teenkin elokuvalle vain trailerin. Kokonaista tarinaa nimittäin en saa mitenkään enää kasaan ja liikaa pätkimällä elokuvan kulku ei olisi enää looginen.

Toinen suurempi asia joka pitäisi vielä hoitaa, on viimeinen työssäoppiminen. Ja työssäoppimispaikan etsiminen se vasta tuskaa onkin. Viime kerrallakin otin yhteyttä KAIKKIIN lähiympäristön videotyöhön liittyviin firmoihin. Yhteenkään en päässyt. Olin ilman työpaikkaa yhden ylimääräisen viikon, jonka aikana sain järjestettyä itselleni paikan samaan työpaikkaan missä eräs kaverinikin oli.

Mutta sitten…. kun koulu loppuu, mitenkäs siitä eteenpäin? Pelkällä media-assistenttikoulutuksella nyt ainakin on täysin turhaa yrittää mitään uraa rakentaa, se on selvä. Ensimmäisenähän päälle pukkaa kylläkin armeija, joka alkaa käytännössä melkein heti koulun päätyttyä. Mutta sitten sen jälkeen olisi hyvä alkaa löytää jotain jatkopaikkaa.

Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto olisi ulkomaille opiskelemaan lähteminen. Sellaista olen kuullut, että Skotlannista saisi aivan järkyttävän hyvät mediaopinnot… mutta sehän toki on sitten koulukin sen verran vaativatasoinen että sinne ei tuosta noin vaan marssita sisään ja saada paikkaa. Plus ulkomaille matkustaminen tulee maksamaan aivan järkyttävän paljon. Terveisin köyhä, joka ei suostu ottamaan mitään vitun opintolainaa.

Toinen vaihtoehto joka on tässä lähiaikoina alkanut enemmän kiinnostaa ja jota on parilta taholta tullut ehdotuksenakin… teatterikoulu. Jos ei kameran takana, niin sitten sen edessä. Tai edes yleisön edessä. Näytteleminen voisi olla hyvin mielenkiintoinen ala ja Suomessa se ainakin kaipaa parannusta, nimim. Salkkareihin (tai sen näyttelijä”lahjakkuuksiin”) jo yli puoli vuosikymmentä sitten kyllästynyt. Toki tätä suomalaisen TV:n tasoa voisi koittaa kohottaa myös alkamalla käsikirjoittajaksi. Tai ihan vaan kirjailijaksi, mutta sekin taas on sellainen juttu että kirjailija ei sillä työllä elä ellei menestystä tule.

Näyttelemisestä päästään sitten tähän jokaisen showpainifanin enemmän tai vähemmän salaiseen märkään päiväuneen; oman uran luominen painikehässä. Ja kyllä, minä olen suuri showpaini-, a.k.a ”vapaapaini”-, a.k.a pellepaini-, a.k.a smäkdaun-fani. Minulla, kuten varmasti jokaisella OIKEALLA painifanilla, on käynyt joskus mielessä että millaista olisi olla itse painija? Ja mielestäni teatterikoulu olisi hyvä lähtökohta tälle alalle, koska sen jälkeen ei tarvitsisi enää painikoulussa kamppailla tarinankerronnan, hahmon esiin tuomisen, yleisölle esiintymisen ja lukuisien muiden vaikeuksien kanssa. Johan se nähtiin Tough Enough-nimisessä sarjassakin jossa koulutetaan showpainijoita. Joukossa oli niitä joilla oli karismaa ja esiintymistaitoja joten he pääsivät heti kättelyssä treenaamaan painitaitojansa kun taas karismattomat kamppailivat kaikkien vaikeuksien kanssa ja tietysti myös tippuivat nopeasti kun eivät pysyneet muiden mukana. Eli jos on vaikkapa teatterikoulu taustalla, kun astuu muutaman kuukauden showpainikurssille, tulee sen muutaman kuukauden aikana olemaan kurssitovereitansa valovuosia edellä vain siksi että ei ole tarvinnut enää keskittyä siihen showpuoleen vaan on päässyt samantien treenaamaan kunnolla teknistä puolta.

Mutta nyt kun on hieman puhuttu tulevaisuudesta, ehkä seuraavaksi olisi aika puhua menneisyydestä? Ehkä huomenna olen sillä päällä, että esittelen itseni. Tai sitten saan taas jotain mahtavaa päähäni ja kirjoitan siitä. Ehkä kerron lisää opinnoistani ja pistän muutamia työnäytteitä? Se ainakin on varma, että kaikki nämä aiheet tulen käymään läpi jossain vaiheessa. Ja koska joulu on lähellä, mikä olisi blogi ilman joulupostausta? Sitä odotellessa kuitenkin mainitsen että minullahan ei periaatteessa ole joulua vastaan yhtään mitään, mutta se joululaulujen kuuleminen joka helvetin puolelta alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän.

T. henkilö joka kuuli tänään Petri Nyqårdin ”coverin” Juice Leskisen klassikkobiisistä ”Sika”. Heittomerkit sanalla cover, koska siihenhän oli tietysti Nyboringin tapaan ollut pakko tunkea ne vitut ja viinat (ja kaikki muut 10-vuotiaiden mielestä hauskat asiat) mukaan.

I have spoken again, mofos!

häpeällinen cover, joulu, Juice Leskinen, koulu, media-assistentti, opiskelu, Petri Nyqård, showpaini, sika, smäkdaun, Tough Enough, vapaapaini